Kaksivuotinen esikoulu
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu
Opetus- ja kulttuuriministeriö toteuttaa kokeilun kaksivuotisesta esiopetuksesta. Kokeilu kestää elokuun 2021 alusta toukokuun 2024 loppuun. Kokeiluun osallistuu arviolta yhteensä 10 000 vuosina 2016 tai 2017 syntynyttä lasta.
Miksi?
- vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa
- kehittää esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta
- selvittää varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen välisiä jatkumoita
- selvittää perheiden palveluvalintoja
- saada tietoa kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksista lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiin, sosiaalisiin taitoihin ja terveen itsetunnon muodostumiseen.
Ketä kokeilu koskee?
- Vuosina 2016–2017 Vöyrin kunnassa syntyneitä lapsia. Niille äidinkieleltään ruotsinkielisille lapsille, joille muutenkin osoitettaisiin esikoulupaikka Liljekonvaljenista, on annettu mahdollisuus anoa osallistumista kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun. Liljekonvaljen on kunnan ainut päiväkoti, joka järjestää kaksivuotista esiopetusta.
Mikä muuttuu käytännössä verrattuna tavalliseen varhaiskasvatukseen?
- Maksuton esiopetus klo 9–13.
- Huoltajille korvataan kuljetukset niiden lasten osalta, joiden matka esikouluun on yli 3 kilometriä.
- Lapset saavat olla samassa lapsiryhmässä ja saman henkilöstön opetuksessa kaksi vuotta. Liljekonvaljenissa kaksivuotista esiopetusta järjestetään kahdelle eri ryhmälle. Skogsstjärnan-ryhmässä on tänä vuonna pelkästään viisivuotiaita eikä ryhmän kokoonpano luultavasti muutu ensi syksyksi. Blåklockan-ryhmä on sekaryhmä, jossa on sekä viisi- että kuusivuotiaita. Tästä ryhmästä puolet vaihtuu seuraavana syksynä, koska puolet ryhmän lapsista siirtyvät peruskouluun.
- Kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun osallistuvat lapset osallistuvat esiopetukseen joka päivä. Jos lapsi tarvitsee vapaata, huoltajan on anottava esikoululaiselle vapaata. (Lomake tähän löytyy Vöyrin kunnan kotisivuilta kohdasta Varhaiskasvatus ja koulutus > Lomakkeet.) Opettaja voi hyväksyä enintään viikon kestävän vapaan. Yli kolme viikkoa kestävät vapaat hyväksyy päiväkodinjohtaja. Sairauspoissaoloista ilmoitetaan tavalliseen tapaan Päikyssä.
Miten pedagogista toimintaa järjestetään?
- Uusi valtakunnallinen opetussuunnitelma kokeilua varten
- Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelmassa painotetaan:
- Leikin avulla oppimista: lapsille annetaan aikaa ja rauhaa leikkimiseen ja he saavat oppia leikin avulla.
- Lasten hyvinvointia
- Lapset saavat oppia omassa tahdissaan ja toisiltaan (oppiva yhteisö).
- Pedagogista dokumentointia
- Kestävää elämäntapaa
- Kulttuurista moninaisuutta
- Kielitietoisuutta ja matemaattisia valmiuksia
- Yhteistyötä huoltajien kanssa
- Viisivuotiaisiin sovelletaan kolmiportaista tukea ja oppilashuoltoa (Vöyrin kunnassa kolmiportaista tukea on sovellettu kaikkiin lapsiin jo aiemmin, joten tässä ei ole meille mitään uutta.)
- Lapsen henkilökohtaista suunnitelmaa (Blombokenin/Stjärnbokenin tilalle on laadittu uusi lapsen varhaiskasvatussuunnitelma ja esiopetussuunnitelma kaksivuotista esiopetusta varten).
Omassa kunnallisessa opetussuunnitelmassamme painotamme liikkumisen iloa, pienryhmätoimintaa, suomen kielen kielikylpyjä, digitaalista oppimisen polkua sekä kestävään elämäntapaan tähtäävää oppimisen polkua. Toiminnassamme sovelletut suhtautumistavat ovat haastava oppiminen ja vähäeleinen kohtaaminen.
Kunnallinen opetussuunnitelma löytyy Vöyrin kunnan kotisivuilta.
https://www.vora.fi/paivahoito-ja-koulutus/lasten-paivahoito/ohjausasiakirjat